Orihim ja Katsam johdattivat meidät koruttomaan saliin, jonka keskellä oli valtava kivipöytä. Kivipöydän päällä levittäytyi hämmästyttävän tarkka pienoismalli, jonka täytyi esittää Khalorin rauniolinnakkeen ympärillä levittäytyvää laaksoa. Laakson poikki pituussuunnassa kulkeva railo oli helppo tunnistaa; pohjoisessa se yhdistyi laakson rinteisiin jyrkkänä ja karuna, kun taas etelässä jyrkänteen seinämät olivat loivemmat ja kasvillisuuden peitossa.
"Täältä etelästä pääsee salaista luolaa pitkin Unien altaalle", Orihim selitti. "Luolissa liikkuu hirviöitä, mutta muutama hirviö lienee silti vähäisempi vaara kuin Groman sata örkkisoturia, jotka asuttavat laakson pohjoisrinteitä."
"Millaisia hirviöitä luolissa liikkuu?" Olav kysyi valpas tuike silmissään, mutta vanhalla kääpiöllä ei ollut tarjota kuin olankohautus vastaukseksi.
"Maan uumenista nousseita petoja", kääpiö vastasi. "Ne ovat vaarallisia, mutta niin ovat Groman örkitkin. Hän saapui pohjoisesta laaksoon muutama kuukausi sitten. En tiedä, mikä on ajanut hänen heimonsa liikkeelle, mutta selvästi se örkki haluaa tämän linnan itselleen."
"Örkit liikkuvat laakson pohjoisosassa, mutta olkaa varovaisia myös etelälaaksossa", Katsam lisäsi. "Siellä on ihmisiä. Ne eivät ole häirinneet meitä, joten mekään emme ole häirinneet heitä."
Kääpiöiden kuvauksen perusteella Olav tunnisti kyseessä olevan jonkinlaista barbaarikansaa. Se, miksi he olivat laaksoon tulleet, oli kuitenkin edelleen arvoitus, joka ei tuntunut edes kovin tärkeämmältä. Tärkeämpää olisi päästä Unien altaalle.
Levättyämme yön yli ja kerättyämme voimiamme suunnistimme etelälaaksoon. Ennen lähtöämme Olav antoi meille kultaisen, tylppää neulaa muistuttavan avaimen.
"Esi-isiemme vanhat tarinat kertovat, että hopeisen oven Unien altaalle avaa vain kultainen avain. Tämä on ollut suvullani sukupolvien ajan, mutta Rohalian ja Roderickin tähden annan sen teidän huostaanne. Pitäkää siitä hyvää huolta."
Vakuutimme säilyttävämme avaimen ja palauttavamme sen takaisin ja suunnistimme laaksossa levittäytyvään metsään.
Olav hoksasi taitavana eränkävijänä metsästä heti barbaarien mokkasiinien jälkiä ja löysi pian pari kuollutta örkkiä. Barbaarit olivat surmanneet kaksi hirmua nopeasti ja tehokkaasti, metsästäjä päätteli, eikä yksikään ihminen olllut kuollut. Oliko yhteenotto ollut sattumaa, vai liittyikö asiaan muutakin?
Orihim oli neuvonut meitä etsimään valtavan kiven, jonka alla kulkevasta halkeamasta pääsisimme luoliin, jotka veisivät meidät Unien altaalle. Ikävä kyllä luonnonluola oli pilkkopimeä, ja vaikka Olavin oppimat väkevät loitsut antoivatkin hänen nähdä pimeässä, minä jouduin seuraamaan toveriani sokkona.
Pian luonnonluola muuttui kuitenkin kääpiötyökalujen louhimaksi kaivokseksi. Pimeänäkönsä ansiosta Olav näki kahteen suuntaan haarautuvan luolaston seinillä kirjoitusta, ja koska minä olin oppinut nuoruudessani kääpiöiden kieltä, sytytimme soihdun. Kirjoitus oli kääpiöklaanien nimiä, eikä aikaakaan kun löysimme kolmen kääpiöklaanin asumukset pimeydestä. Huoneet oli hylättyjä ja tyhjiä raunioita tonkivaa örkkikaksikkoa lukuunottamatta, jotka Olav kaatoi muutamalla harjaantuneella kirveenheilautuksella. Metsästäjän tarkat silmät löysivät kuitenkin Sotavasaran klaanin huoneistosta salalokeron, jonka sisällä meitä odotti kenties satoja vuosia odottaneen kääpiölapsen luuranko. Vainaja puristi sylissään kaunista kultaista tuoppia.
Olav otti tuopin talteen, mutta jätimme kääpiölapsen lepäämään piilopaikkaan, jossa se oli tähänkin asti levännyt. Mikä oli mahtanut ajaa vainajan tilanteeseen, jossa se oli joutunut yksin ja hylätyksi piilopaikkaansa?
Tiemme jatkui luolaston läpi. Kuulimme jostain kauempaa melua, mutta emme kiinnittäneet siihen huomiota, sillä löysimme Orihimin neuvoman reitin Unien altaalle. Edessämme seisoi hopealla koristeltu musta ovi, jota kaksi kivestä hakattua kääpiösoturia vartioi. Oven yläpuolella oli kirjoitusta, jossa luki:
Kohtalon lahja Krainille, Khalakornille ja kääpiöiden ystäville. Varo kuitenkin lahjaa, joka vie sinulta sinut.
Päästäksesi kuninkaiden lahjan äärelle, vastaa tähän kysymykseen, ja käytä kultaista avainta.
Maan povesta minut nostettiin, mestareiden ahnein käsin. // Hakattiin ja poltettiin, mestareiden ankarin käsin. // Kosketuksestani tappava tehtiin, mestareiden taitavin käsin.
Oli selvää, että meidän tulisi ratkaista arvoitus, ennen kuin pääsisimme kulkemaan ovesta. Hetken arvoitusta mietittyämme Olav keksi, että kyseessä oli tietenkin rauta. Tuskin metsästäjä oli ehtinyt sanoa sanan, kun toinen kääpiöpatsaista polvistui ja ojensi kätensä. Kun Olav laski Orihimin kultaisen avaimen kämmenelle, kääpiö puristi kätensä nyrkkiin ja nousi seisomaan. Ovi aukesi, ja pääsimme kapuamaan korkealle laakson etelärinteelle.
Rinteen viertä kulki kivisellä kaiteella vahvistettu, kapea polku, jota pitkin kuljimme lähes koko laakson poikki, kunnes edessämme kohosi kieleke, jolla seisoi kivinen kupolikatos. Katoksen alla oli matala vesillas, ja niin katosta kannattelevissa pilareissa kuin itse kupolissakin oli vierasta kirjoitusta, jota sen enempää Olav kuin minäkään emme tunteneet. Oliko tässä Unien allas.
Vesillas näytti täysin harmittomalta, eikä siinä ollut sinällään mitään erikoista kauniisti käsiteltyä kiveä lukuunottamatta. Hetken allasta katseltuamme huomasimme kuitenkin, että vaikka maa katoksen ympärillä oli täynnä lehtiä ja roskia, joita tuuli oli lennättänyt, oli vesi täysin kirkasta ja puhdasta. Olav polvistui koskettamaan vettä, mutta loikkasi samassa kauhusta hätkähtäen taakse päin.
Vaikka minulle tuo oli vain silmänräpäys, Olav kertoi minulle matkanneensa veteen koskettaessaan johonkin suureen saliin, jonka lattia oli veden peitossa. Siellä häntä oli puhutellut outo, mahtia kaikuva ääni, joka ei ollut tuntunut kuuluvan sen enempää ihmiselle kuin kääpiölle, eikä oikein miehelle tai naisellekaan.
Ääni oli sanonut: "Viisi kysymystä jalolle kansalle, viisi kivien väelle. Kolme kuolevaisille miehille, yksi maksu kaikille. Mitä tarjotaan maksuksi?"
Kun kysyin, mitä Olav oli antanut maksuksi, hän ei osannut vastata. Sen hän kuitenkin tiesi, että kolme kysymystä hän oli saanut kysyä, ja ääni oli niihin hänelle antanut vastauksen, vaikka ne eivät helppoja tai yksiselitteisiä olleetkaan.
Ensinnäkin Olav oli saanut varmistuksen, että Merienin katakombeissa tapaamamme kultistit olivat aikeissa sytyttää uuden Mustan tulen puhdistamaan Thranilin pinta. Moinen suunnitelma tuntui hulluudelta, sillä muinainen Mustaksi tuleksi kutsuttu katastrofi oli tuhonnut kokonaisia sivilisaatioita aikoinaan ja saattanut Thranilin pitkälle ja mustalle ajalle.
Toisekseen kultistit tarvitsivat suunnitelmansa toteuttamiseksi Merienin katakombeissa piileskelevää, unohdettua voimaa sekä merieniläisissä suvuissa nukkuvaa mahtia. Oliko tässä syy, miksi haltianeito Ezrakin oli siepattu?
Kultin takana oleva hahmo oli vanha ja Merienin synnyn ja nousun nähnyt. Tämä saattoi tarkoittaa haltiaa tai muuta pitkäikäistä olentoa, sillä olihan Merien ikianha kaupunki. Jos haluaisimme tietää enemmän, meidän olisi kysyttävä velhoilta, ääni oli kuulemma lopuksi ohjeistanut. Jos velhot tarkoitti Tuulten neuvostoa, se keskustelu olisi varmasti antoisa.
Näin, että jokin asia Unien altaalla tapahtuneessa painoi Olavia, mutta hän vältteli vastaamasta kysymyksiini. Lopuksi hän katsoi minua ahdistuneena ja pyysi:
"Älä anna minun unohtaa, kuka olen."
Outo pyyntö, jonka olin kyllä valmis parhaani mukaan täyttämään.
Palasimme altaalta takaisin Orihimin ja Katsamin luokse ja palautimme kääpiöpatsaalta takaisin saamamme avaimen Orihimille. Saamiemme tietojen kanssa matkamme veisi seuraavaksi takaisin Merieniin. Kääpiöt pahoittelivat, etteivät voineet tulla mukaamme, sillä Khalorissa piileskeli linnakkeen oma salainen mahti, jota kääpiöveljekset eivät halunneet antaa Groman käsiin. Matkamme jatkuisi siis kaksin Olavin kanssa.Olin pelikerran johtajana. Vaikka Olav onnistuikin johdattamaan itsensä sekä Jadarin pääosin keksimieni vaarojen ohi, pelikerralla oli mukavaa interaktiota. Varsinkin Unien altaalla Olav maksoi ankaran hinnan tiedoista, jotka vastapalkaksi saatiin. Hän nimittäin luopui surullisista muistoistaan ensimmäisen perheensä kuolemasta. Mielenkiintoista nähdä, minne päin unohdetuista muistoista johtuva luonteenmuutos johdattaa Olavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti